top of page

 

Väkevä eksytys

Käärme sanoi paratiisissa ihmiselle: "...tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan." (1. Moos.3:5) Tämä oli Saatanan ensimmäinen lupaus jumalisuudesta ihmiselle. Seurauksena oli kuitenkin syntiinlankeemus ja kuolemalla kuoleminen. Ylösoton jälkeinen maailma saa saman lupauksen kuin ensimmäiset ihmiset paratiisissa: "Teistä tulee jumalia." Väkevä eksytys on niin väkevä, että ihmisestä tulee lopulta kirjaimellisesti osa "jumalallisuutta". Sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä Jeesuksen veren ja Pyhän Hengen kanssa, vaan se on demonista.


Uskovien ylösoton jälkeen maailma tarvitsee selityksen. Mihin ihmiset katosivat? Vastaus tähän saadaan ulkoavaruudesta:

 

"Ihmisen evoluutio on ottamassa seuraavan harppauksen. Koska maapallo on ilmastonmuutoksen ja suurten mullistuksien keskellä, on aika opastaa ihmiskuntaa elämään harmoniassa luonnon ja toistensa kanssa. Ihmistä kehittyneempi laji evakuoi lapset turvaan ihmiskunnan tulevaisuuden varmistamiseksi. Heillä on hyvät oltavat. He tulevat pian takaisin, kun maapallolle on ensin saatu riittävä harmonia ja balanssi kaiken elollisen kesken. Vammaiset myös palautetaan, kun heistä on ensin tehty terveitä. Kristityt vietiin pois, jotta heistä saadaan koulutettua suvaitsevaisia ja avarakatseisia. He olivat kehityksen tiellä ja heidät palautetaan, kun he ovat valmiita sopeutumaan uuteen maailmanjärjestykseen ja korkeamman tietoisuuden tasoon."

 

Jäljelle jääneet saavat lohtua siitä, että kadonneet ovat turvassa. Alienien viesti on rauhan viesti, ainakin aluksi.

Väkevä eksytys jatkuu seuraavasti:

 

"Katoamisten jälkeisessä maailmassa ihmiskunnan yhtenäisyys on ainoa toivo maapallon tulevaisuuden varmistamiseksi. Jotta ihmiskunta ottaisi seuraavan askeleen evoluutiossa ja nousisi korkeamman tietoisuuden tasolle, on ihmisen geneettistä koodia muokattava. Elämä tuotiin alunperin maapallolle toiselta planeetalta. Kehittyneempi laji avusti ihmistä sivilisaation kehityksessä historian saatossa. Nyt on tullut aika ottaa seuraava harppaus, mikä lisää ihmisen älykkyyttä, elinikää ja terveyttä sekä yhdistää kaikki ihmiset rotuun tai uskontoon katsomatta samaan kollektiiviseen tietoisuuteen. Kehittyneempi rotu opettaa ihmiselle tieteitä ja auttaa ihmistä kohti ylempää tietoisuuden tasoa."

Kuulostaa siltä, että jäljelle jääneistä voisi tulla "jumalia". Jotain tämäntyyppistä on tapahtunut aikaisemminkin. Niin kuin oli Nooan päivinä, on oleva viimeisinä päivinä (Matt. 24:37). "Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita." (1. Moos. 6:4) Langenneet enkelit eli Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin. Syntyi nefilimejä eli sekasikiöitä, "hybridejä".

 

Apokryfinen Eenokin kirja kertoo tästä aiheesta lisää. Apokryfikirjat ovat juutalaisia ja alkukristillisiä Raamatun kaanonin ulkopuolisia kirjoja. Eenokin kirja oli käytössä alkuseurakunnalla ja Juudaan kirje lainaakin sitä. Eenokin kirjaa ei voida pitää erehtymättömänä, mutta ei sitä voi täysin sivuuttaakaan. Eenokin kirja kertoo näistä langenneista enkeleistä eli Jumalan pojista: "alun perin heidän tehtäviinsä kuului ihmiskunnan auttaminen sivilisaation alkuun. He eivät sopineet tähän tehtävään, vaan alkoivat opettaa ihmisille tieteitä, jotka Jumala oli kieltänyt. Näihin kuuluivat mm. astrologia ja magia. Tämän lisäksi he alkoivat tuntea himoa naisiin, joita heidän olisi pitänyt opastaa. Tämän vuoksi he ottivat fyysiset muodot voidakseen olla haluamiensa naisten kanssa. Seurauksena tästä olivat sekasikiölapset, Nefilimit." Lähde: Wikipedia

Jumala sietää tiettyjä syntejä eri tavalla kuin toisia syntejä. Seksuaalinen moraalittomuus saavutti lopulta sellaisen asteen langenneiden enkeleiden yhdyttyä ihmisten tyttäriin, että Jumalan oli pakko pyyhkiä sekasikiöt pois. Jeesus ei olisi voinut syntyä
korruptoituneeseen verilinjaan! Enkelien ja ihmisten risteytykset olivat langenneiden enkeleiden siementä eivätkä puhdasta Aadamin siementä. Aadam oli Jumalan kuva, vaikkakin langennut sellainen. Jumala teki suunnitelman Aadamin siemenen pelastamiseksi, ei kenenkään muun. Jeesus kuoli Aadamin jälkeläisten edustajana. Enkeli-ihminen on Saatanan oma luomus, keino jäljitellä Jumalaa Luojana.

Miksi pedon merkistä sanotaan niin jyrkästi, ettei kukaan sen ottanut voi enää missään tapauksessa pelastua? Sen lisäksi, ettei kukaan voi ostaa eikä myydä ilman merkkiä, siihen liittyy myös geneettinen rekombinaatio. Nefilit palaavat jälleen. Niin kuin oli Nooan päivinä, on jälleen oleva. Geneettinen muutos korruptoi ihmisen DNA:n ja muuttaa ihmisen "kuvaa". Jumalan kuvasta tulee geneettisesti pedon kuva, Saatanan ja hänen enkeleidensä kuva. Pedon merkki on todisteena siitä, että ihmisessä on tapahtunut geneettinen muutos. Tämä johtaa ikuiseen kadotukseen, koska Jumalan kuvasta on tullut jotain muuta.

Antikristus saa kaikki panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa. (Ilm. 13:16) Ostaminen ja myyminen on mahdotonta ilman merkkiä (mikrosirua), joten sitä todennäköisesti markkinoidaan ensin ainoastaan kaupankäyntiä helpottavana asiana, kunnes siitä tulee ainoa kaupankäynnin väline. Pedon merkki siitä tulee sanan varsinaisessa merkityksessä vasta silloin, kun siihen liitetään geneettinen rekombinaatio jollakin tavalla. Saattaa olla, että pedon merkin teknologia on jo valmiiksi ihmisissä, kunnes siihen lopulta laitetaan vierasta DNA:ta, Saatanan omaa geneettistä koodia. Pedon merkki voi myös olla alusta alkaen sekä kaupankäynnin että geneettisen muutoksen merkki.

 

Koska Saatana jäljittelee kaikessa Jumalaa, saattaa hyvinkin olla, että suurten taloudellisten mullistuksien keskellä, Antikristus tarjoaa rahavelkojen anteeksiantoa samoin kuin Jeesus tarjoaa syntivelkojen anteeksiantoa. Mutta hintana on pieni DNA-muutos. Jotta tarjous olisi mahdollisimman houkutteleva, DNA-muutos toisi täydellisen terveyden ja huomattavasti pidemmän iän, jopa iankaikkisen. Vihdoinkin tiede on löytänyt ratkaisun vanhenemisen ongelmaan. Antikristus saa ihmiset uskomaan tähän kaikkeen suurilla ihmeillä (Ilm. 13:13). Tämä kaikki on tietysti valhetta, mutta geneettinen sorkkiminen saattaa synnyttää myös todellisia supervoimia ja ihmeitä. Aivan kuten Nooan päivinä enkeli-ihmisiä kutsuttiin sankareiksi, saavat myös pedon merkin ottaneet ainakin hetkellisiä voimia käyttöönsä.

 

On myös mahdollista, ettei ihmisille kerrota pedon merkkiin liittyvästä vieraasta DNA:sta yhtään mitään. Saatana on valheen isä, joten merkistä saatetaan puhua vain kaupankäynnin välineenä, mutta se alkaa hiljalleen vaikuttaa ihmisessä muutoksia ja kivuliaita paiseita. Saatanan tavoite on saada merkkinsä kaikkiin ihmisiin keinolla millä hyvänsä. Lopullista totuutta siitä ei joka tapauksessa kerrota. Väkevä eksytys on ensisijaisesti eksytystä ylöstosta ja sen syystä, että ihmiset uskoisivat valheen ja olisivat vastaanottavaisia pedon merkille. Kun geneettinen rekombinaatio tapahtuu, on kadotustuomio jo langetettu. Se ei ole enää eksytystä, vaan jo eksytyksen seuraus.

Pedon merkin ottaneet ovat myyneet sielunsa saadakseen kuolemattomuuden ja pitkän, jopa ikuisen, mutta maallisen elämän. "Ette suinkaan kuole". Se on samaa valhetta, mitä ihmiselle syötettiin jo paratiisissa. Jumala antaa todellisen ikuisen elämän ilmaisena lahjana. Jumalan antama ikuinen elämä ja uusi ylösnousemusruumis on todellinen supervoimien ruumis, mikä ei ole sidottu mihinkään tämän nykyisen maallisen elämän rajoituksiin. Ihmisen on tosin ensin kuoltava, koska mitään ikuista elämää ei synnin runtelemassa maallisessa ruumiissa ole. Tarvitsemme uuden. Sen voi saada ainoastaan Jumalan "geneettisen koodin", Jeesuksen veren sovituksen ja Pyhän Hengen voiman ansiosta. Sen voi vastaanottaa vain nöyrä sydän. (1. Piet.5:5). "Me olemme jumalia" on pedon merkin ylpeilevä ydinajatus. Saatana sinetöi ihmisen merkillään ikuiseen kadotukseen, samoin kuin Jumala sinetöi ihmisen Pyhän Hengen merkillä ikuiseen elämään. (Ef.4:30)

bottom of page