12.8.2015

Tuleva katastrofi ja seurakunnan ylösotto! Tästä syystä syyskuussa 2015

Cecil-leijona tapettiin heinäkuussa 2015. Cecilin väitetty kumppani, Jeriko-leijona, ei lopulta kuollutkaan, vaikka siitä oli huhuja. Raamatun profetiassa kotkansiipinen leijona symboloi Britannian imperiumia ja Yhdysvaltoja, mitkä kohtaavat tuhon tai valtansa menetyksen viimeisinä päivinä. Katsotaan, mitä Raamatullista symboliikkaa ja muuta kiintoisaa näistä kahdesta leijonasta löytyy:

 

Cecil kärsi 40 tuntia ennen kuin se tapettiin. Raamatussa luku 40 on usein 40 päivää. Se viittaa koettelemukseen ja koeaikaan. Jeesus oli erämaassa koeteltavana 40 päivää. Jeesusta kutsutaan myös Juudan leijonana. Cecil nimettiin Cecil Rhodes -nimisen imperialistin mukaan. Cecil tapettiin joidenkin lähteiden mukaan 6.7. (joidenkin 1.7.) Israel taisteli kuuden päivän sodan vuonna 1967. 1.7-6.7 tarkoittaa myös kuutta päivää. Jericho on suoraan Israeliin viittaava kaupunki, josta Israel ajoi palestiinalaiset pois vuonna 1967. Otetaan gematriset lukuarvot ja niitä vastaavat sanat ylös.

 

Cecil=40
Cecil=40=Kali
Cecil=Obama
Jericho=Barack Obama
Cecil Rhodes=Philadelphia

 

Joona varoitti Niiniveä 40 päivää. Tästä saadaan 40 päivän varoitus. Cecil on lukuarvoltaan 40 ja 40 tunnin kituminen on 40 päivää Raamatussa viitaten Jeesuksen koetukseen. Jeriko-leijona ei kuollut, vaan joku toinen leijona kuoli 1.8. 40 päivää tuosta laskettuna johtaa päivään 10.9. Niinive lopulta kääntyi eikä Jumala tuhonnut kaupunkia kuin vasta myöhemmin. Eli samoin kuin Jeriko ei kuollut, ei Niinivekään ”kuollut”. 40 päivän varoitus tehosi.

 

Elokuun alussa saatiin lukea monista lähteistä, että Kali-jumalattaren kuva heijastettiin isosti Empire State Buildingin seinälle New Yorkissa. Aiemmin myös Cecil-leijona näytettiin samalla tavalla samassa paikassa. Kuka on Kali? Kali on tuhon ja luomisen jumalatar. Kalin taustalla on raamatullisesti katsottuna demonihenki. Kali merkitsee "mustaa" tai "aikaa". Intialaisten kirjoitusten mukaan Kali ja Shiva toimivat yhdessä ja tulevat lopun aikana tuhoamaan pahuuden maasta luodakseen jotain uutta. Kalin lukuarvo on sama kuin Cecil-leijonan. Molemmat näytettiin samassa rakennuksessa New Yorkissa. Kali näkyy yleensä pitävän kädessään mestattua päätä. Cecilin pää irroitettiin. Kali merkitsee siis myös aikaa. Kalin kuva näytettiin ensimmäisen kerran jo 1.8. Joten 40 päivää tästä johtaa 10.9. samoin kuin Jerikon väitetystä kuolinpäivästä. Kali on voimakkaammillaan hupenevan kuun aikaan, mihin 10.9. osuu.

 

266. paavi vierailee vuoden 266. päivänä valkoisessa talossa 23.9.2015. Ihminen on valmis syntymään 38 raskausviikon jälkeen, kun päiviä on täynnä 266. Raamatussa sanotaan (1. Tes. 5:3), että "kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon." Tässä siis viitataan 266 päivään ja siihen, että jotain on päästävä pakoon. Asiayhteys tuossa Raamatun luvussa viittaa tulevaan vihan/ahdistuksen aikaan, jota seurakunta pääsee pakoon. "Nyt on rauha, ei hätää mitään...". YK:n kansainvälistä rauhanpäivää vietetään 21.9.

 

Paavi valittiin virkaansa 13.3.2013 ja hän saapuu Yhdysvaltoihin virkansa 923 päivänä. Tuo on jenkkien päivämäärä 23.9., milloin siis 266. paavi tapaa Obaman vuoden 266. päivänä virkansa 923(=23.9.) päivänä. Paavi vierailee myös kongressissa ja YK:ssa ja myös Philadelphiassa. Paavi on antanut myöntymyksensä palestiinalaisvaltiolle tämän vuoden toukokuussa. Myös Obama haluaa olla rauhan-Nobelinsa arvoinen. Tämä tarkoittaa käytännössä maan jakamista, palestiinalaisvaltion tunnustamista ja kenties juutalaisten kolmannen temppelin rakentamista, millä on vahva merkitys Raamatun profetiassa. Kun lupa temppelin rakentamiselle annetaan, seurakunnan ylösotto on jo tapahtunut tai tapahtuu ihan pian. Taasko Cecilin ja Jerikon viittaamiin Israelin merkityksellisiin ja historiallisiin tapahtumiin saadaan jatkoa?

 

Paavi vierailee siis Philadelphiassa. Siellä allekirjoitettiin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus vuonna 1776. 2015-1776=239. Jälleen sama päivämäärä. Myös Cecil-leijona viittaa Philadelphiaan, missä tapahtui junaonnettomuus 12.5.2015 kello 9:23(23.9.). Se on vuoden 132. päivä. Siitä 133 päivää eteenpäin vie päivään, jolloin paavi saapuu Yhdysvaltoihin. 23.9. paavi on valkoisessa talossa, minkä lukuarvo on sama 133 (White House = 133).

 

23.9.2015 alkaa "Empire"-sarjan toinen tuotantokausi. Empire viittaa Empire State Buildingiin ja siten Ceciliin ja Kaliin. Ensimmäisen jakson nimi on "Devils are here" (Kali ja Shiva?). Sarjassa esiintyvän perheen nimi on Lyon (ranskaksi leijona) ja aviomiehen nimi on Lucious (Lucifer). Vastaavanlaisia viestejä on ilmaantunut mediassa lukuisia, jotka viittaavat jollain tavalla syyskuuhun 2015 ja erityisesti päivään 23.9. Tämä on tarkoituksenmukaista ohjelmointia, minkä avulla ihmisille kommunikoidaan alitajuisesti (tai ihan selvästi, jos on tarkkana). Samalla tavalla kuin Jumalakin kommunikoi ihmisille Raamatun, profeettojensa, palvelijoidensa ja merkkien avulla, myös vastapuoli viestittelee omalla tavallaan. "Kivet huutaa" niin sanotusti (Luuk. 19:40).

 

Mitä muuta tämä jatkuvasti toistuva 239 tarkoittaa? 239 on tunnettu varsinkin plutoniumista. Plutoniumin tunnetuin käyttökohde on ydinaseet. Ydinasekäyttöön soveltuu vain fissiili 239 Pu-isotooppi. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Mozart sävelsi serenadi K239:n vuonna 1776 eli samana vuonna kuin Philadelphiassa allekirjoitettiin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus. Erikoinen yksityiskohta vuodessa 1776 on myös se, että Illuminati-salaseura perustettiin juuri tuonna kyseisenä vuonna 1776. Mozart kuului vapaamuurareihin (Illuminatiin vahvasti linkittyvä salaseura). Vuodesta 1776 vuoteen 2015 saatiin 239 vuotta. Mozart sävelsi serenadi K239:n kahdelle eri orkesterille. Tästä saadaan ajatus kahdesta toimijasta, orkestroijasta.

 

Palataan lukuun 133. Luku 133 esiintyy vapaamuurareiden rituaaleissa. Psalmi 133 liittyy niihin. Siinä sanotaan: "kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat!" Veljeksillä viitataan Aaroniin ja Hermoniin, joista jälkimmäinen viittaa Hermonvuoreen, minkä Israel valloitti kuuden päivän sodassa vuonna 1967. Cecil-leijonan symboliikka toistuu tässä. Tärkeintä on kuitenkin kumppanuuden ja kahden "veljeksen" symboliikka luvun 133 ja Mozartin K239 kautta. Aaron ja Hermon, kaksi leijonaa, kaksi lentokonetta kahteen torniin 11.9.2001, Hiroshima ja Nagasaki, kaksi osapuolta (Israel/palestiinalaiset ja paavi/Obama), Kali ja Shiva. Ja Antikristus ja väärä profeetta. Ovatko paavi ja Obama luomassa Kalin ja Shivan tavoin jotain uutta? Se edellyttää, että jotain tuhovoimaistakin pitää tapahtua. Onko myös näitä tuhoa luovia asioita kaksi?

 

Elokuussa 2015 tuli uutinen, että New Yorkiin ilmestyi 20x20x20 -kokoinen sinkhole eli vajoama kello 7 aamulla. Luvuilla on selkeä raamatullinen merkitys. 20x20x20 oli Salomon temppelin kaikkein pyhimmän mitat. Siellä säilytettiin liiton arkkia. Temppeliä rakennettiin 7 vuotta. Sinne sai mennä vain ylin pappi ja ainoastaan Jom Kippurina, mikä on vuonna 2015 23.9. Viittaako tämä uutinen viimeiseen 7 vuoden ajanjaksoon, mitä edeltää seurakunnan ylösotto? Ensimmäinen temppeli tuhottiin 70 jKr. YK:n kokous New Yorkissa syyskuussa on järjestykseltään 70. Elokuussa 2015 melkein täsmälleen sinkholen ilmestymisen aikaan tuli kuluneeksi 70 vuotta Hiroshiman atomipommista. Kun Kali näytettiin Empire State Buildingissa, oli myös Nagasakin atomipommista 70 vuotta. Profeetta Danielin ennustama 70. vuosiviikko on viimeinen 7 vuoden jakso, jonka alussa tai ennen ylösotto tapahtuu.

 

Voidaanko siis edellä lueteltujen asioiden perusteella olettaa, että 10.9. tai siihen mennessä saadaan lisää merkkejä ja varoituksia siitä, että jotain suurta on tapahtumassa? Aivan varmasti. Onko 10.9. jokin merkittävä päivä? 23.9. varmasti on. Ranskan ulkoministeri ilmoitti keväällä 2014, että on 500 päivää aikaa estää ilmastokaaos. 500 päivää täyttyy 24.9.2015. Kuningatar Elisabethista tulee 10.9. pisimpään hallinnut brittiläinen monarkki. Onko briteillä edessä jotakin merkittävää Yhdysvaltojen lisäksi? Cecil nimettiin brittiläisen liikemiehen mukaan. Cecil ja Jeriko symboloivat kahta valtaa, mitkä elivät kumppanuudessa. Kotkansiipiseltä leijonalta viedään symbolisesti siivet eikä toisella kumppanilla riitä voimia pitää näiden kahden yhteistä voimavaikutusta yllä. Tämä viittaa siihen, että voimasuhteet ovat muuttumassa maailmankartalla.

 

Entä sitten ylösotto? Jumala asetti merkit taivaalle osoittamaan aikoja, päiviä ja vuosia. Ajat, seasons, voidaan kääntää myös feasts eli juhla, kohtaaminen, paikka, sovittu aika jne. Juutalaisten juhlapäivät ovat symboleita tulevista. Jeesus toteutti ensimmäisessä tulemuksessaan neljä kevätjuhlaa ja on toteuttava toisessa tulemuksessaan kolme syksynjuhlaa. Vuonna 2014 ja 2015 on neljä verikuuta, mitkä osuvat juutalaisten juhlapäivien kohdalle ja lisäksi 2015 osuu 7 vuoden syklivuosi (shemitah) ja 50 vuoden syklivuosi (jubilee, riemuvuosi). Tällaista "sattumaa" ei ole tapahtunut noin 2000 vuoteen eikä tule tapahtumaan moneen sataan vuoteen! Historiassa on aina tapahtunut jotakin hyvin merkittävää Israelissa ja maailmallakin vastaavissa ajankohdissa.

 

Matteuksen evankeliumissa Jeesukselta kysytään Hänen toisesta tulemuksestaan. Jeesus vastaa juutalaisille, että se sukupolvi, mikä näkee viikunapuun ihmeen eli Israelin valtion syntymisen, on viimeinen sukupolvi. Viikunapuu symboloi Israelin valtiota ja kun lehdet puhkeavat, valtio syntyy. Sukupolven mitta on Raamatussa 70-80 vuotta, joten Israelin valtion perustamisesta 1948+70-80 vuotta = max. 2028. 7 viimeistä vuotta seurakunta on poissa, joten viimeinen takaraja ylösotolle on 2021. Nyt vuonna 2015 syksyllä, monet merkit viittaavat siihen, että ylösotto on hyvin todennäköistä. Vähimmässäkin tapauksessa syyskuu vie asioita vauhdilla eteenpäin kohti Antikristuksen aikaa.

 

"Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan (Tekiah Gedolah) soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme." (1. Kor 15:51-52). Viimeinen pasuuna, Tekiah Gedolah, viittaa Feast of Trumpers / Rosh Hashanah -juhlaan, mikä on vuonna 2015 13.-15.9. Juhlan aikana soitetaan pasuunaan noin 100 kertaa ja viimeisin on pitkä erillinen puhallus, Tekiah Gedolah. Rosh Hashanaa kutsutaan myös tuomion päiväksi, mitä se onkin ylösotetulle seurakunnalle. Tempaus johtaa Kristuksen tuomioistuimen eteen. Pasuuna viittaa myös ylösnousemukseen, mitä ylösotto kirjaimellisesti on. Suomessa Rosh Hashanah alkaa 13.9.2015 klo 8:41 ja juhlaa vietetään seuraavat pari päivää.

 

Jos seurakunta otetaan pois 13.-15.9., niin sitä ennen voi odottaa merkkien vielä lisääntyvän. 23.9. aikoihin tapahtuu jotain suurta. Joka tapauksessa, otetaan seurakunta pois tai ei. Mitä se on, jää nähtäväksi. Ainakin pörssit sukeltavat. Luvut viittaavat ydinräjähdykseen (x2?, katso uutiset-sivulta 12.8.!), mutta sitä emme tietenkään toivo. Toivomme, että mahdollisimman moni pääsisi pakoon sitä kaikkea, mikä on tuleva.